Työttömistä on tunnistettavissa kaksi erityisen hankalassa asemassa olevaa ryhmää: yli 55-vuotiaat ja työuran alussa olevat nuoret. Haluan tässä yhteydessä kirjoittaa erityisesti jälkimmäisestä ryhmästä ja niistä sivutuotteina syntyvistä vaikutuksista, jotka usein jäävät varjoon.

Nuorista työmarkkinoille saapuvista henkilöistä on eriytettävissä myös kaksi erillistä ryhmää: toisen asteen ammattiin opiskelleiden ryhmä ja korkeakoulutettujen ryhmä.

Olemme Suomessa tilanteessa, jossa molempien ryhmien on vaikeaa työllistyä. Pitkäaikaistunut työttömyys työuran alussa hankaloittaa merkittävästi tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksia. Tämä syö tulevaisuutta kriittisimmästä päästä, sieltä missä mahdolliset työurat ovat pisimmät.

Nuoruuden aika on usein oman identiteetin ja yhteiskunnallisen paikan etsimistä. Tunne omasta arvosta muodostuu usein kyseisenä ajanjaksona, ja jos tunne muodostuu negatiiviseksi, ovat seuraukset hyvin pitkäkestoiset.

Syrjäytyminen, yksinäisyys ja tulevaisuuden luottamuksen puute ovat nuorille tuttuja ongelmia. Kun nuoren pääsy työmarkkinoille pitkittyy, työelämä katoaa myös nuoren arjesta ja alkaa tuntua entistä etäämmältä.

Vaikka tulevaisuudessa työllisyystilanne muuttuisi paremmaksi, se ei korvaa vuosien aikana tehtyä vahinkoa.

HALLITUS on pyrkinyt vastaamaan ongelmaan nuorten työllisyyssetelillä, mutta siihen on jäänyt selvä valuvika.

Nuoren on täytynyt olla työttömänä kuusi kuukautta ennen pääsyä setelin piiriin. Nykyisessä työllisyystilanteessa vaatimus kuulostaa kohtuuttomalta, etenkin vastavalmistuneen nuoren kohdalla.

Työkokemuksen puute asettaa vastavalmistuneet epäedulliseen asemaan jo entuudestaan. On muistettava, että kuusi kuukautta on nuoren elämässä pitkä aika. Jos tänä aikana työllistyminen ei onnistu, on riski huonoon kehitykseen ajautumisesta todellinen.

Tulisiko setelin kuuden kuukauden rajaa miettiä uusiksi vastavalmistuneiden osalta?

Tärkeää olisi palauttaa nuorten usko tulevaisuuteen ja omiin työllistymismahdollisuuksiin. On myös muistettava, että monien nuorten näkökulmasta perinteinen ajatus työn merkityksestä on muuttunut edeltäviin sukupolviin verrattuna.

Jos pyrimme vastamaan ongelmiin menneisyyden lääkkeillä, ei tuloksesta voi odottaa hyvää.

Työtä kuitenkin tehdään tulevaisuudessakin, eikä meillä näin ollen ole varaa menettää suurta määrää nuoria työmarkkinoiden ulkopuolelle. Nuorten kuunteleminen heitä koskevissa asioissa onnistuu vaihtelevasti.

Työllisyyden ja työelämän tulevaisuuteen liittyvissä keskusteluissa nuorten ääni tuntuu kuitenkin jäävän erityisen suureen varjoon. Tähän on tultava muutos, jos haluamme pystyä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Kirjoittaja on Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien 1. varapuheenjohtaja